Toivottavasti tästä tulisi jotain, joka ei jäis heti kesken. Mulla tuntuu olevan tapa innostua kaikesta uudesta, kadota siihen, kyllästyä ja unohtaa.

Yövuoro menossa, ja sen pisimmät tunnit. Kaikki nukkuu ja ihan pian mäkin..

Mulla on aika hyvä vaihe menossa. Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan et kaiken kaaottisen tunnemyskyn jälkeen voisin jäädä lepäämään rannalle ja ehkä jäädä henkiinkin, vaikka putosinkin virran mukaan.

Päällimmäisinä tunteina vuorottelevat helpotus, syyllisyys ja kaipaus. Miten mä saatoinkin eksyä niin pahasti et meinasin pahimpina hetkinä jättää kaiken vanhan ja lähteä? Kuinka mä saatoinkaan unohtaa kuinka hyvin mulla kaikki loppujen lopuksi on, ja sokeutua näin?

Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut ja tää järjetön pari viime vuotta kestänyt ihastus on vihdoin historiaa. Ja ainakin musta nyt tuntuu siltä ettei tää ole vaan mun pettymyksen pakottamaa itsesuojelu-järkeilyä vaan sitä että tää mielenhäiriö ois oikeesti noin tunnetasollakin ohi.

Mulla kuitenkin on perhe, mies joka vielä rakastaa mua, ja avioliitto jonka palasia vois vielä löytyä jostain. Ihanat kersat, joista yksi biologisesti oma, muut avioliiton mahtava bonus. Ystäviä, jotka ei oo yhtään tervepäisempiä kuin mäkään, mut just siksi niin rakkaita. Työ, jossa voi öisin kirjoitella blogia..ei, vaan jossa voin toteuttaa kutsumustani. :-) Elävä usko Jeesukseen, jossa haluaisin kasvaa mutten useinkaan siihen omien halujeni ja kärsimattömän luonteeni, sekä heti-kaikki-mulle-heti asenteeni kamppaamana kykene.. Ja viimeisenä muttei ollenkaan vähäisempänä lemmikkini, koirat, kissa ym. kumppanit. Tulevaisuuden haaveni liittyvät olennaisesti ensin mainittuihin ja vuosien haavena olleeseen kasvatustyöhön.

Ja tämän kaiken mä siis olin vielä vähän aikaa sitten vaihtamassa yhteen suudelmaan..Kuinka hullu voi "aikuinen" nainen rakkaudennälässään olla? Hyvin hullu, jos minä ja lähipiirini kelpaamme esimerkeiksi..

Onneksi en ole siis ainoa pakkomielteinen,  vaarallinen suhde-tyyppinen romantikko vaan ystävistäni löytyy muitakin läheisriippuvaisia itsetunto-ongelmaisia, joiden on saatava se mitä haluaa.

No, kuitenkin. Se on nyt ohi, itkut on itketty ja nokka kohti elämää ilman jatkuvaa kaipausta, haaveilua, ikävää, masista, itsetuhoisia itkupotkuraivari-kännejä. Eikä myöskään siis mä-rakastan -sua-mä -vihaan-sua-kännejä. Siis nää on niitä joiden aikana tunnustetaan vuoron perään rakkaus, ja viha evvk-ääliö asenteella. Joko paikanpäällä tai soittamalla että tekstaamalla muutaman kymmenen kertaa illan ja yön aikana. Sesonki kapakasta palatessa klo 03-05.

Tänään siis saunomista miehen kanssa,  keskustelua lapsen kanssa huonosta käytöksestä ja anteeksipyytämisen vaikeudesta sekä yövuoro, jossa siis aloin kirjoittamaan blogiani. Ei huono!